Matcha - Sangetsu no Shiro (Fukujuen, Uji) 20g
Sangetsu no Shiro on Fukujuenin valikoimassa keskitason matcha-laatu. Se myös poikkeaa reseptiltään silmiinpistävästi tuottajan muista laaduista ollen hieman kompleksisemman mausteinen. Kuivan matchan tuoksu on omintakeinen. Se on pulverisen mehevä ja samettinen. Samalla siinä erottuu kuivahkoa mausteisuutta ja makeaa hunajaista sävyä. Maussa on maitoista umamisuutta ja kepeitä ruohoisuuden särmiä. Nielaisun jälkeen esiin tulee mineraalisia mausteisia kuivia piirteitä jotka yhdistyvät maun kermaisuuteen.
Yleistä
Fukujuen on yksi Japanin perinteikkäimmistä teetaloista. Sen perusti Iyemon Fukui vuonna 1790 Yamashiron alueella hieman Kioton eteläpuolella. Yritys toimi pitkään teekauppiaana mutta siirtyi enenevässä määrin teentuotantoon 1900-luvun aikana. Se tunnetaan erityisesti korkeatasoisesta Ujin matchasta.
Matcha-tee on hienoksi jauhettua vihreää teetä. Tee tuotetaan samanlaisesta lehtimateriaalista kuin japanilainen haudutettava vihreä tee gyokuro. Teepensaat varjostetaan osin läpinäkyvillä kankailla noin 20 päivän ajaksi ennen lehtien poimintaa. Tämä aiheuttaa lehtien värin tummenemisen ja lehtien aminohappopitoisuuden kasvamisen. Lehdet höyrytetään nopeasti hapettumisen estämiseksi. Matchan tuottamiseen käytettäviä lehtiä ei kuitenkaan seuraavaksi rullata kuten gyokuron tai senchan kohdalla vaan lehtien annetaan kuivua ilman rullausta. Kuivatuista lehdistä poistetaan oksat ja lehtiruoti ja tuloksena on tenchaksi kutsuttua lehtimateriaalia. Tencha voidaan nyt jauhaa kivimyllyssä valmiiksi matcha-teeksi.
Matcha-teelaadut jaetaan tyypillisesti kahteen ryhmään sen mukaan onko tee tarkoitettu ns. ohuen teen eli usuchan tai paksun teen eli koichan valmistamiseen. Paksun teen valmistamiseen käytetään suhteessa suurempaa määrää matchaa minkä ansiosta tuloksena saadaan paksumpaa ja täyteläisemmän makuista teetä.
Japanilainen teetaide keskittyy matchan valmistamiseen, tarjoiluun ja nauttimiseen.
Tämä tee
Sangetsu no Shiro on Fukujuenin valikoimassa keskitason matcha-laatu. Se myös poikkeaa reseptiltään silmiinpistävästi tuottajan muista laaduista ollen hieman kompleksisemman mausteinen. Kaikki matcha on pakastettuna varastollamme ja myymälöissämme, joten voit olla varma, että tuoreus on ensiluokkaista!
Maku
Kuivan matchan tuoksu on omintakeinen. Se on pulverisen mehevä ja samettinen. Samalla siinä erottuu kuivahkoa mausteisuutta ja makeaa hunajaista sävyä. Vispatun teen tuoksu on kermaisen umaminen ja vienon ruohoisen raikas. Suutuntuma on ilmava ja paksu. Siinä on maitoista umamisuutta ja kepeitä ruohoisuuden särmiä. Nielaisun jälkeen esiin tulee mineraalisia mausteisia kuivia piirteitä jotka yhdistyvät maun kermaisuuteen. Maussa ei ole kitkeryyttä juuri lainkaan. Kokonaisuus on hienovarainen ja sävykäs.
Valmistaminen
Matcha-teen perinteisiin valmistusvälineisiin kuuluu teekulho - chawan, teevispilä - chasen ja teelusikka - chashaku. Noin 1,5-2g Matcha-teetä vispataan noin 1dl 80-asteista vettä nopealla vispausliikkeellä niin, että teestä tulee kuohkeaa ja pinnalle muodostuu vaahtoa. Teepulveri voidaan sekoittaa veteen myös muilla tavoin, esim. vispilätyyppisellä maidonvaahdottimella tai se voidaan ravistaa pullossa, jossa on sekoitussiivilä sisällä.
Matchaa voidaan lisätä esim. jäätelön päälle tai smoothieen. Siitä valmistetut leivonnaiset ovat Aasiassa suuressa suosiossa.
- Valmstusmaa/Tilverkad i: Japani/Japan
- Valmistusaineet/Ingredienser: Tee/te
- Maahantuoja/Importör: Teepolku Oy
- Y-tunnus/FO Nummer: 2484659-6
- Säilytys kuivassa ja huoneeenlämmössä / Förvaras torrt, ej över normal rumstemperatur
- Voidaan pakastaa tuoreuden parantamiseksi / Kan frysas för att förbättra fräschören
Alla on video, josta voit oppia kaiken tarvittavan matcha-teestä. Videolla näytetään myös matcha-teen valmistamiminen perinteiseen tapaan sekä muutamia moderneja käyttötapoja matchalle.