TIetoa Meistä

Tietoa meistä




Teepolku Oy on suomalainen teen maahantuontiyritys. Teehuoneemme ja liikkeemme sijaitsee Turussa. Aloitimme yritystoiminnan alunperin vuonna 2009. Nykyään maahantuomme teetä useasta eri maasta, ja suurimmaksi osaksi suoraan teentuottajilta. Korkealaatuisen teen lisäksi maahantuomme perinteisiä Itä-Aasialaisia teeastioita sekä toimivia moderneja astioita.

Kiinnostuin ensikertaa teestä vuoden 2004 aikoihin. Veljeni suositteli kokeilemaan Lapsang Souchong -nimistä savustettua mustaa teetä. Sen luonteikas savuisuus teki vaikutuksen. Tämä aromikkuus yhdistettynä siihen seesteiseen olotilaan, johon teen maistelu johdatteli sai minut kiinnostumaan tästä vanhasta yksinkertaisesta juomasta. Etsin käsiini kaiken Suomessa tuolloin saatavilla olevan maustamattoman lehtiteen.

Sirryin teepolullani askeleen eteenpäin kun olin opiskelemassa Thaimaassa vaimoni kanssa vuosina 2007 ja 2008. Tutustuin kiinalaiseen teenvalmistustapaan gongfuchaan. Vaimoni yliopisto-ohjaajalla oli suuri vaikutus varhaisella teepolullamme. Hänellä on yhä teehuone ja kauppa Bangkokin China Townissa. Gongfuchan estetiikka ja funktionaalisuus ja Thaimaassa saatavilla olevat teet olivat laadullisesti kuin toisesta maailmasta kuin Suomessa tuolloin saatavilla olleet teet. Muuttaessamme takaisin Suomeen toimme mukanamme omaan käyttöömme teeastioita ja parhaimpia teelaatuja, joihin olimme tutustuneet tänä aikana.

Emme yhä löytäneet mitään vastaavaa teetä Suomesta. Ne asiat, joita itse olin oppinut teessä arvostamaan eivät olleet mitenkään edustettuna Suomessa. Hengenheimolaisia Suomessa oli jo tuolloin. Mietin miten voisin itse edistää tätä intohimoani laajemmin Suomessa. Ratkaisu oli selvä - se mitä eniten tarvittiin tuolla hetkellä oli joku, joka pystyisi tuomaan paremmin saataville autenttisia korkealaatuisia teelaatuja ja perinteisiä teeastioita. Aloitimme maahantuonnin alunperin Thaimaan kautta ja pystytimme tuotteiden myymiseksi verkkokaupan, joka kulki aluksi nimellä Jadepisara. Pari vuotta myöhemmin aloitimme teehuoneen ja myymälän kotikaupunkiimme Turkuun. Yrityksen nimi vaihtui Teepoluksi.

Alusta asti olemme pyrkineet hankinnassamme teen ja astioiden alkujuurille - maailman teepoluille ja keraamikkojen pajoihin. Tämä on tarkoittanut matkustelua tärkeimmille teentuotantoalueille - parhaimpien teentuottajien ja keraamikkojen hakua mm. Kiinan maaseudulla. Oma intohimo tuotteen valmistuksen ymmärtämiseen on tarkoittanut parempia hintoja ja laatua asiakkaillemme. Me tiedämme, että korkea laatu on saavutettavissa kohtuulliseen hintaan.

Olemme aloittaneet kansainvälisen verkkokaupan, sillä monet tuotteemme ovat ainutlaatuisia koko länsimaailmassa. Pienten pajojen astiat tai perhetuottajan teet eivät normaalisti leviä alkuperämaansa ulkopuolelle.

Alusta lähtien otimme valikoimaamme tuotteen, jos siinä oli jotain oikeasti ainutlaatuista. Hyvä tee ei pelkästään maistu hyvältä, tunnet sen koko olemuksessasi, antaen näkökulmaa elämään, viisautta. Emme ole koskaan harhailleet tästä tärkeimpänä arvonamme.

Matti Kalliokorpi
Teepolku Oy:n perustaja