Xiong Feng 2007 Yongde Gao Shan Gu Shu Cha Yuan Bing
Yongden Teetehtaan Xiong Feng -brändin sheng pu'er vuodelta 2007. Kuivassa teessä on makean kaarnainen ja hieman kellarinen tuoksu. Haudutetussa teessä on kuivan kaarnainen tuoksu, josta löytyy tumma hedelmäinen sävy. Maku on nopea ja räväkkä. Siitä löytyy raikasta kaarnaisuutta, hieman hapanta hedelmää ja hiekkaista mineraalisuutta. Jälkimaussa hedelmäinen sävy vuorottelee rouhean puun kanssa.
Yleistä
Lincangin prefektuuri sijaitsee pohjoiseen kahdesta toisesta merkittävimmästä pu'er-teen tuotantoalueesta Pu'erista ja Xishuangbannasta. Vaikka Lincangissa tuotetaan suuria määriä pu'er-teetä ja myös Yunnanin mustaa teetä Dian Hongia, se on kuitenkin pu'er-teen maantieteessä tavallaan raja-aluetta. Lincangin alueen pu'erit ovat usein hedelmäisempiä sävyltään kuin esimerkiksi Xishuangbannan teet. Hedelmäisyyden lisäksi näistä teelaaduista löytyy puista, mineraalista ja ruohoista sävyä. Sävyt ovat keskimääräistä kevyempiä, mutta monet Lincangin pu'er-teet ovat kuitenkin erittäin voimallisia.
Tämä tee
Teen on tuottanut Yongde Cha Chang eli Yongden Teetehdas. Se sijaitsee nimen mukaisesti Yongden piirikunnassa Lincangin prefektuurissa. Tee on tuotettu tehtaan Xiong Feng -brändillä vuonna 2007. Teen nimi tarkoittaa Yongden Korkean Vuoriston Vanhojen Puiden (Pyöreä) Teekakku.
Maku
Kuivassa teessä on makean kaarnainen ja hieman kellarinen tuoksu. Haudutetussa teessä on kuivan kaarnainen tuoksu, josta löytyy tumma hedelmäinen sävy. Maku on nopea ja räväkkä. Siitä löytyy raikasta kaarnaisuutta, hieman hapanta hedelmää ja hiekkaista mineraalisuutta. Jälkimaussa hedelmäinen sävy vuorottelee rouhean puun kanssa.
Hauduttaminen
Puristetusta teestä on jollain terävällä työkalulla irrotettava lehtiä hauduttamista varten. Voit käyttää esim. ruokailuveistä. Piikkimäinen muoto toimii parhaiten, sillä se rikkoo lehtiä vähemmän. Pu'er-teen hauduttamiseen käytetään kiehautettua vettä. Lehtiä tarvitaan noin 3-5 grammaa, eli reipas ruokalusikallinen irtonaista teetä. Tee voidaan hauduttaa ns. gongfu-tekniikalla käyttäen alle 300ml teekannua ja hauduttaen lehtiä useita kertoja. Tällöin haudutusten pituus tulisi olla noin 30-60 sekuntia. Lehtien määrää voidaan myös lisätä, jolloin haudutusaika voidaan pudottaa 10-20 sekuntiin. Jos käytössä on suurempi teekannu tai halutaan tehdä vain yksi haudutus, haudutusajan tulisi olla 3-5 minuuttia. Säädä lehtimäärää haluttavan voimakkuuden aikaansaamiseksi.